Jäsenille

Suomen Aavemetsästäjät II

Viimeiset kuukaudet ovat olleet jännittäviä, koska meitä kaikkia tavalla tai toisella piinaava korona on vaikuttanut vahvasti myös kirjallisuusalaan.Kirjani 2 osan julkaisu oli myös eteenpäin siirrettävien uutuuksien listalla, mutta tällä viikolla sain varmistuksen, että kirjani julkaistaan elokuussa 2020 aivan kuten alunperin oli suunniteltukin.Infoan teitä rakkaat jäsenet ennakkomyynnin osalta heti, kun itse saan asiaan liittyvää faktatietoa.Koitetaan edelleenkin pysyä terveenä.

Iloisin ja toiveikkain terveisin

Mika&Kisuli 

Kiitos kun liityit jäseneksi.Tällä sivustolla vain jäsenille tarkoitettua sisältöä.Muista myös vinkata asiasta eteenpäin ja ystävillesi, että tällainen sivusto ja mahdollisuus on olemassa.Tässä vain teille kuuluvassa sivussa tulen jatkossa avaamaan hieman enemmän itsestäni ja tottakai vain teille tarjolla aina ensimmäisenä tulevat uutiset esim Suomen Aavemetsästäjät 2 osalta ja monen muun asian.Olen todella iloinen ja otettu, kun teit päätöksen jäseneksi liittymiseksi.Kiitos rakkaat ystävät! Muistathan tilata myös TÄMÄN SIVUN ALHAALTA löytyvän uutiskirjeen.

Toiveikkain terveisin

Mika Nikkilä

Tämä sisältö avautuu vain sinulle arvoisa rekisteröitynyt käyttäjä.Teille voinkin paljastaa, että Suomen Aavemetsästäjät äänikirja tulee näinä päivinä kuunneltavaksi.Lisäksi kirjan 2 osan ennakkomyynti alkanee kesällä.Tällä kertaa ennakkotilaajille onkin tarjolla todellinen etu, koska ennakkoon tilaamasi kirja sisältää nimmarit minulta itseltäni, sekä tottakai myös kirjan viralliselta laadulvalvojalta eli Kisuli kissaltani! Lisäksi ennakkotilaajat saavat kirjan muutamia viikkoja aikaisemminkin, kun kirjan jostain muualta tilanneet, kun aikanaan ilmoittamastani linkistä tilanneet.Pysy kuulolla, koska päivitän tänne aina uusimmat käänteet kirjaprojektissani.Pysykää terveinä.

Rakkaudella

Mika&Kisuli


Kerran kuukaudessa ilmestyvä tervehdys.Asiaa ja hieman asian vierestäkin.. 

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita